Taustoja
Olen aina ollut ihan perusterve, en lapsenakaan juuri sairastellut. 6-vuotiaana minua tutkittiin kun neuvolan virtsakokeessa oli löydöksenä verta, mutta koskaan ei selvinnyt mitään vikaa ja tutkimukset lopetettiin, asia unohtui. Ylä-asteella tavallisessa 8lk:n terveystarkastuksessa kuulo oli heikentynyt, terveydenhoitaja epäili vain kouluympäristön olevan hälyinen ja testi uusittiin terveyskeskuksessa. Vikaa oli ja tehtiin lähete tarkempiin tutkimuksiin. Syytä kuulonalenemaan ei koskaan edes etsitty, jossain vaiheessa alettiin ehdotella kuulokojeita. Se nyt oli teinille ja myöhemmin nuorelle aikuiselle aivan mahdoton ajatus. Mummot ja papat sellaisia käyttää, minä kuulen kyllä. Parikymppisenä annoin ajatukselle periksi viimeinkin ja ilmoitin että hyvä on, hankitaan ne laitteet. Olin juuri muuttanut yhteen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni kanssa ja hänkin oli sitä mieltä etten kuule.
Seuraavaksi olikin aika tunnustaa etten näe kauas. Siis optikolle. Ei riittänyt että olisin vain saanut silmälasit, vaan optikko lähetti tarkempiin tutkimuksiin sarveiskalvon epätasaisuuden takia. Optikko epäili keratokonusta ja se sieltä sitten varmistuikin. Ainoa mikä korjaisi näköä parhaiten oli kovat, lasiset piilolinssit. Niitä kokeilin puoli vuotta, silmä vain ei tottunut niihin koskaan ja olenkin ollut ihan tyytyväinen silmälaseihin, joita tosin joutuu uusimaan lähes vuosittain. Ihanan halpaa, eikö! Kuulokoje ja silmälasit. Edelleenkään ei muita oireita tai epäilyjä.
Opiskelin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, sain töitä ja työterveystarkastuksessa kauheat moitteet järkyttävän korkeasta kolesterolista. Selitystä sille ei haettu, vaikka sen ei olisi kuulunut missään nimessä olla niin korkea. Tämän kuulin siis vasta vuosia myöhemmin. Tein 10km lenkkejä, kävin kuntosalilla, ohjasin jumppia ja liikuin muutenkin paljon, elin terveellistä elämää ja voin hyvin.
Vuonna 2007 sain toisen työpaikan, kyseessä oli sijaisuus ja pystyin työaikojen puolesta yhdistämään kaksi työtä. Molemmat työpaikat oli unelmieni töitä, koululaisten iltapäiväkerho ja seurakunnan päiväkerho. Keväällä aloimme rakentaa omaa taloa ja vielä saman vuoden marraskuussa pääsimme muuttamaan. Elämä oli hyvää ja tasaista.
Vuonna 2009 keväällä tuli ajankohtaiseksi minulle henkilökohtaisesti tärkein asia elämässäni, kun huomasin olevani raskaana. Haaveenani oli oikeastaan jo lapsesta asti oma perhe, mikään muu ei tuntunut niin tärkeältä. Kaksi tai kolme lasta oli unelma, mutta olin aina sanonut lasten olevan lahja, eikä niitä voi tekemällä tehdä. Onneksi en vielä silloin tiennyt, että asiasta tulee kipeämpi kuin olisin voinut kuvitella.
Heti ensimmäisessä neuvolassa rv8 virtsassa oli kaikki mahdolliset täydet kolme plussaa. Epäiltiin raskausmyrkytystä ja kaikkea mahdollista. Otettiin verikokeita, lähetettiin nefrologille. Asiat etenivät nopeasti, elin kuin sumussa. En voinut nauttiakaan raskaudesta. Olin peloissani ja huolissani itseni ja vauvan takia. Verikokeita, pissanäytteitä, lääkäreitä. Lääkärin sanat puhelimessa ei unohdu ikinä: ”olet vasta viikoilla 12, varaudu aborttiin”. Onneksi tuon korjasi pian toinen lääkäri, syytä aborttiin ei todellakaan kuulemma ollut, hän lupasi tehdä kaikkensa minun ja vauvan parhaaksi.
Ensimmäinen epäily oli jokin tulehdus munuaisessa, söin sen alkukesän kortisonia isolla annoksella. Vihdoin Heinäkuussa biobsian tulos varmistui Turussa: minulla on hyvin harvinainen alportin tauti. Lääkärin mielestä se oli parempi vaihtoehto kuin tuo aiemmin epäilty tulehdus. Kortisonit purettiin ja sekä minun että vauvan vointia seurattiin tarkoin. Terve poika syntyi käynnistyksellä rv 38. En voi todeta muuta kuin onneksi lääketiede kehittyy ja pystytään löytämään ja hoitamaan yhä harvinaisempia sairauksia.
Seuraavaksi olikin aika tunnustaa etten näe kauas. Siis optikolle. Ei riittänyt että olisin vain saanut silmälasit, vaan optikko lähetti tarkempiin tutkimuksiin sarveiskalvon epätasaisuuden takia. Optikko epäili keratokonusta ja se sieltä sitten varmistuikin. Ainoa mikä korjaisi näköä parhaiten oli kovat, lasiset piilolinssit. Niitä kokeilin puoli vuotta, silmä vain ei tottunut niihin koskaan ja olenkin ollut ihan tyytyväinen silmälaseihin, joita tosin joutuu uusimaan lähes vuosittain. Ihanan halpaa, eikö! Kuulokoje ja silmälasit. Edelleenkään ei muita oireita tai epäilyjä.
Opiskelin nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, sain töitä ja työterveystarkastuksessa kauheat moitteet järkyttävän korkeasta kolesterolista. Selitystä sille ei haettu, vaikka sen ei olisi kuulunut missään nimessä olla niin korkea. Tämän kuulin siis vasta vuosia myöhemmin. Tein 10km lenkkejä, kävin kuntosalilla, ohjasin jumppia ja liikuin muutenkin paljon, elin terveellistä elämää ja voin hyvin.
Vuonna 2007 sain toisen työpaikan, kyseessä oli sijaisuus ja pystyin työaikojen puolesta yhdistämään kaksi työtä. Molemmat työpaikat oli unelmieni töitä, koululaisten iltapäiväkerho ja seurakunnan päiväkerho. Keväällä aloimme rakentaa omaa taloa ja vielä saman vuoden marraskuussa pääsimme muuttamaan. Elämä oli hyvää ja tasaista.
Vuonna 2009 keväällä tuli ajankohtaiseksi minulle henkilökohtaisesti tärkein asia elämässäni, kun huomasin olevani raskaana. Haaveenani oli oikeastaan jo lapsesta asti oma perhe, mikään muu ei tuntunut niin tärkeältä. Kaksi tai kolme lasta oli unelma, mutta olin aina sanonut lasten olevan lahja, eikä niitä voi tekemällä tehdä. Onneksi en vielä silloin tiennyt, että asiasta tulee kipeämpi kuin olisin voinut kuvitella.
Heti ensimmäisessä neuvolassa rv8 virtsassa oli kaikki mahdolliset täydet kolme plussaa. Epäiltiin raskausmyrkytystä ja kaikkea mahdollista. Otettiin verikokeita, lähetettiin nefrologille. Asiat etenivät nopeasti, elin kuin sumussa. En voinut nauttiakaan raskaudesta. Olin peloissani ja huolissani itseni ja vauvan takia. Verikokeita, pissanäytteitä, lääkäreitä. Lääkärin sanat puhelimessa ei unohdu ikinä: ”olet vasta viikoilla 12, varaudu aborttiin”. Onneksi tuon korjasi pian toinen lääkäri, syytä aborttiin ei todellakaan kuulemma ollut, hän lupasi tehdä kaikkensa minun ja vauvan parhaaksi.
Ensimmäinen epäily oli jokin tulehdus munuaisessa, söin sen alkukesän kortisonia isolla annoksella. Vihdoin Heinäkuussa biobsian tulos varmistui Turussa: minulla on hyvin harvinainen alportin tauti. Lääkärin mielestä se oli parempi vaihtoehto kuin tuo aiemmin epäilty tulehdus. Kortisonit purettiin ja sekä minun että vauvan vointia seurattiin tarkoin. Terve poika syntyi käynnistyksellä rv 38. En voi todeta muuta kuin onneksi lääketiede kehittyy ja pystytään löytämään ja hoitamaan yhä harvinaisempia sairauksia.
Kommentit
Lähetä kommentti